
|
ISBN-13: | 978-952-487-580-6 | |
Julkaistu: | 2014 | |
Julkaisusarja: | MTT Raportti | |
Kieli: | suomi | |
Kustantaja: | MTT | |
Numero: | 165 | |
Saatavuus: | Juvenes Print arkisto | |
Sivumäärä: | 54 | |
Tekijät: | Virkajärvi, Perttu; Kykkänen, Sanna; Räty, Mari; Hyrkäs, Maarit; Järvenranta, Kirsi; Isolahti, Mika; Kauppila, Raimo | |
48.00 €
Kalium on nurmen sadontuoton kannalta heti typen jälkeen tärkein ravinne. Se vaikuttaa paitsi sadon tuottoon
myös nurmen ravitsemukselliseen laatuun. Nurmet käyttävät runsaasti kaliumia ja sadon mukana kaliumia
voi poistua 50-400 kg hehtaarilta kasvukaudessa. Vuotuinen kaliumlannoituskustannus voi nousta
hyvinkin korkeaksi, mutta toisaalta kaliumin käytön kannattavuus on usein hyvä vahvan satovasteen vuoksi.
Kaliumlannoituksen suunnittelu perustuu viljavuusanalyysissä analysoitavaan maan viljavuuskaliumpitoisuuteen.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa tehdyissä kaliumlannoitustutkimuksissa viljavuuskalium on
osoittautunut nurmilla heikoksi kaliumtarpeen ennustajaksi. Maan kaliumtilaa laajemmin kuvaavaa reservikaliumpitoisuutta
onkin ehdotettu paremmaksi lannoitustarpeen mittariksi. Tästä lähtökohdasta päätettiin
selvittää meta-analyysin avulla selittääkö maaperän reservikalium (2 M HCl-uutto) paremmin nurmien kaliuminottoa
ja lannoitustarvetta Suomessa.
Meta-analyysiaineistoon sisällytettiin yhteensä 17 koesarjaa, jotka oli suoritettu nurmenviljelyalueella ja
joista oli saatavilla analyysin kannalta välttämättömät maaperätiedot sekä pintamaasta että jankosta (mm.
maalajikoostumus, reservikalium, jankon ominaisuudet). Erisuuruisia lannoitustasoja aineistossa oli yhteensä
36 ja kaliumlannoitus vaihteli välillä 0-320 kg ha-1 v-1. Tärkeimmäksi vastemuuttujaksi valittiin kuivaainesato.
Aineistossa oli hyvin vähän 0-ruutuja, joten lähestymistavaksi valittiin ns. suhteellisen sadon menetelmä.
Tämän tarkoituksena oli saattaa eri vuosien ja koepaikkojen sadot toisiinsa nähden paremmin vertailukelpoisiksi.
Yksittäisiä satotietueita oli 642. Kunkin kokeen sisällä suhteellista satoa selitettiin kaliumlannoituksella
käyttäen satofunktiona joko lineaarista kuvausta tai Mitscherlichin funktioita. Kun kunkin
kokeen satofunktio oli ratkaistu, derivoitiin satofunktiot ja laskettiin funktion derivaatan arvo kohdalla 50
kg/ha/v K. Näin eri koesarjat voitiin yhdistää ja verrata kaliumin antamaa sadonlisää kokeen maaperätietoihin
korrelaatio- ja regressioanalyyseillä. Lopuksi maa jaettiin reservikaliumin perustella kahteen ryhmään ja
ryhmille sovitettiin satovastefunktiot (kuiva-ainesato, kaliumpitoisuus, kaliumtase ja talvituho).
Reservikalium selitti kaliumlannoituksella saatua nurmien satovastetta selvästi paremmin kuin viljavuuskalium.
Pintamaan ja jankon reservikalium selitti satovastetta yhtä hyvin. Kun maan reservikaliumin pitoisuus
oli luokkaa 500 mg/l, oli satovasteen vaihtelu suurta. Sen sijaan alhaisilla reservikaliumin arvoilla (<400
mg/l) sadonlisä oli lähes säännöllisesti huomattava. Reservikaliumpitoisuuden ollessa > 600 mg l-1, kaliumlannoituksen
vaikutus satoon oli pieni. Rehun K/N -suhde ja kaliumpitoisuus selittivät yhtä hyvin suhteellista
satoa. Kun sadon kaliumpitoisuus on 17,5 - 20 g/kg ka, sadontuotto oli 95 % maksimisadosta. Vastaavat
raja-arvot K:N –suhteelle olivat 0,85-0,86. Nurmen kaliumpuutteen rajaksi saatiin noin 17 g/kg ka.
Korkean reservikaliumin mailla rehun kaliumpitoisuus on yleensä korkea riippumatta kaliumlannoitusmäärästä.
Tämä vaikuttaa märehtijän kannalta tärkeisiin kivennäissuhteisiin yleensä epäedullisesti (mm. laidunja
poikimahalvaus). Korkean reservikaliumin mailla nurmenviljelykokeissa on lähes mahdotonta välttää
voimakkaan negatiivisia kaliumtaseita, erityisesti silloin, kun halutaan välttää märehtijän kannalta liian
korkeita kaliumpitoisuuksia.
Tulosten pohjalta voidaan luoda uudet lannoitussuositukset, jotka perustuvat maan reservikaliummääritykseen.
Käytännössä heikon kaliumtilan mailla lannoitusmäärä tulisi lisätä ja korkean kaliumtilan mailla
kaliumlannoitusta vähentää tai lopettaa kokonaan, etenkin jos nurmen juuriston kasvumahdollisuudet ovat
hyvät. Kannattavan kaliumlannoituksen yläraja heikon kaliumtilan mailla sijoittuisi ensimmäisenä satovuonna
100–120 kg K/ha/v tasolle ja siitä eteenpäin noin 220–240 kg K/ha/v tasolle silloin kun pyritään
korkeaan satotasoon. Käytännössä on syytä seurata myös rehun kaliumpitoisuutta, joka kertoo viime kädessä
lannoituksen onnistumisen.
|