LUONNONVARAKESKUS
VERKKOKAUPPA
Luonnonvarakeskus
       Pikahaku: 
         Ostoskorissa 0 tuotetta  

Igluja ja ternimaitoa : tuloksia InnoNauta -hankkeen vasikkatutkimuksista


ISBN-13:978-952-487-412-0 
Julkaistu:2012 
Julkaisusarja:MTT Raportti 
Kieli:suomi 
Kustantaja:MTT 
Numero:69 
Saatavuus:Juvenes Print arkisto 
Sivumäärä:66 
Toimittajat:Huuskonen, Arto 

48.00 €

MTT:n hallinnoiman InnoNauta Kehitys -hankkeen yhtenä tavoitteena oli selvittää vasikoiden alkukasvatukseen liittyviä kysymyksiä. MTT Maaningan toimipisteessä toteutetun kasvatuskokeen tarkoituksena oli verrata vasikoiden kasvua, terveyttä ja käyttäytymistä iglukasvatuksessa ja perinteisessä sisäkasvatuksessa. Koe tehtiin maalis-kesäkuussa 2009. Kokeen 19 sonnivasikkaa ja 13 lehmävasikkaa syntyivät helmi-huhtikuussa. Koekäsittelyt olivat 1) kasvatus ulkona iglussa (2 vasikkaa/iglu), 2) kasvatus sisäkarsinassa lämpimässä navetassa (2 vasikkaa/karsina). Vasikoiden rehun syönti ja energian saanti olivat pienemmät igluissa kuin sisäkarsinoissa kasvatetuilla vasikoilla. Päiväkasvu oli igluissa kasvatetuilla sonnivasikoilla hieman matalampi kuin sisäkarsinoissa kasvatetuilla vasikoihilla. Myös syömiseen käytetty aika oli lyhyempi igluvasikoilla kuin sisävasikoilla. Rehuastiat oli sijoitettu iglujen ulkopuolelle etukarsinaan, ja siten rehun ajoittainen kosteus saattoi heikentää igluvasikoille tarjolla olleen rehun maittavuutta. Lisäksi sairastelu saattoi heikentää igluvasikoiden ruokahalua. Vasikoiden ulkokasvatuksessa rehuastioiden sijoittamiseen tuleekin kiinnittää huomiota, jotta sääolosuhteet eivät pääse vaikuttamaan haitallisesti vasikoille tarjolla olevan rehun laatuun ja vasikoiden syömiskäyttäytymiseen. Kokeessamme iglukasvatusta verrattiin kasvatukseen sisäkarsinoissa, joissa olosuhteet olivat vasikoiden kannalta erityisen hyvät. Näin ollen iglukasvatuksella ei tutkimuksessa saavutettu etuja sisäkasvatukseen verrattuna.

Vasikoiden hoidon vaatimaa työmäärää sekä erilaisten teknologisten ratkaisuiden toiminnallisuutta tutkittiin vasikkakasvattamoissa. Selvityksen kohteina olivat eristämättömät kasvatusympäristöt, joita on jonkin verran otettu käyttöön myös suomalaisilla maitotiloilla. Lisäksi tutkittiin vasikoiden hoitotyötä naudanlihantuotantoon erikoistuneessa välikasvatuksessa ja loppukasvattamoiden vasikkakasvattamoissa. Tuottajat olivat tyytyväisiä vasikoiden terveyteen kylmissä kasvatusympäristöissä, mikä oli ollut pääasiallinen syy valittuun kasvatustapaan. Verhoseinähalleissa kylmyys ei haitannut työskentelyä eikä vasikoiden hoitoa, kun toimittiin olosuhteiden mukaisesti. Taivasalle sijoitettujen iglujen hoidon haasteena olivat sääolot, etenkin talvella mutta myös syksyllä. Sisälle igluun hoidettavat vasikat voivat todennäköisesti hyvin suojassaan myrskyisälläkin säällä, kun myrskyluukun voi laittaa kiinni ja iglu on runsaasti kuivitettu. Hoitajalle huono sää teettää kuitenkin lisätyötä. Iglut kannattaa sijoittaa tuulensuojaiseen paikkaan. Lämpimien välikasvattamoiden osalta huomiota herättävää oli vasikoiden suuri sairastavuus. Paitsi että eläinten terveydentilan seuranta, lääkintä ja hoito vaativat työtä, sairastuvuus aiheuttaa kustannuksia ja kuormittaa tuottajia tai hoidosta vastaavia myös henkisesti. Suurissa välikasvattamoissa karsinoiden makuualueiden ja ritilälattioiden kolaaminen vaati paljon työtä. Kuormittavuuden arvioinnin mukaan kolaustyö rasittaa merkittävästi yläraajoja. Pitkäaikaisen altistuksen myötä työntekijöillä on riski saada rasitusvammoja.

Hankkeessa toteutettiin myös pilottitutkimus vasikoiden seerumin totaaliproteiinin määrityksestä refraktometrillä. Aineisto kerättiin Atrian ternivasikkakasvattamoon tulleista välitysvasikoista nupoutuskäyntien yhteydessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli totaaliproteiinipitoisuuksia mittaamalla määrittää ternimaitojuoton onnistumista välitysvasikoilta. Tutkimusaineiston kerääminen toteutettiin ottamalla verinäytteet 64 välitysvasikalta totaaliproteiinin mittaamista varten. Seerumin totaaliproteiinipitoisuutta 50 g/l pidetään yleisesti riittävän hyvän passiivisen immuniteetin rajana nuorilla, alle 10 vuorokauden ikäisillä vasikoilla. Tätä raja-arvoa käyttämällä 59,4 % tämän tutkimuksen vasikoista kärsi puutteellisesta passiivisesta immuniteetistä. Tässä tutkimuksessa olleiden vasikoiden ikäjakauma oli 17–54 vuorokautta keskiarvon ollessa 29,8, mediaanin 28,5 ja keskihajonnan 8,2 vuorokautta. Näin vanhoilla vasikoilla seerumin totaaliproteiinipitoisuuksia on tutkittu vähemmän kuin nuoremmilla vasikoilla, mutta tutkimukset viittaavat siihen, että 30 vuorokauden ikäisillä vasikoilla puutteellisen passiivisen immuniteetin raja- arvo 45 g/l olisi oikeampi kuin 50 g/l. Tätä raja-arvoa käyttämällä 21,9 % tutkituista vasikoista kärsi puutteellisesta passiivisesta immuniteetistä.

Heikko passiivien immuniteetti lisää vasikoiden kuolleisuutta. Riittävän hyvän passiivisen immuniteetin raja-arvona pidetään yleisesti vasikan seerumin IgG1-pitoisuutta 10 g/l. Luotettavin tulos saadaan, kun verinäyte otetaan 36–48 tunnin kuluessa vasikan syntymästä. Ennen tätä ajankohtaa imeytyminen on vielä käynnissä, ja tämän jälkeen IgG1-pitoisuudet alkavat vähitellen laskea hajoamisen ja erittymisen takia. Vasikan oma vasta-ainetuotanto käynnistyy vähitellen ensimmäisten elinpäivien ja -viikkojen aikana, ja noin 6 viikon ikäisellä vasikalla sen omat immuniglobuliinit vastaavat pääsääntöisesti humoraalisesta eli vasta-ainevälitteisestä puolustuksesta. Ternimaidon laatu, juottomäärä ja juottotapa sekä ensimmäisen juoton ajankohta ovat tärkeimmät vasikan passiivisen immuniteetin muodostumiseen vaikuttavat tekijät. Vasikan tulee saada noin 2 litraa hyvälaatuista ternimaitoa mahdollisimman pian syntymänsä jälkeen. Ternimaidon riittävä laatu varmistetaan mittaamalla IgG-pitoisuus, jonka tulee olla yli 50 g/l. Kolostrometri ja Brix-refraktometri ovat kenttäolosuhteisiin soveltuvia ternimaidon laatumittareita. Eläinlääkäri voi seurata tilan ternimaitojuottojen onnistumista mittaamalla vasikoiden seerumin IgG1-pitoisuutta. Ternimaitojuottoa voidaan pitää onnistuneena, kun vasikan seerumin IgG1-pitoisuus 36–48 tunnin iässä ylittää 10 g/l. Saatavilla on useita kenttäolosuhteisiin soveltuvia, edullisia ja nopeita epäsuoria menetelmiä ternimaitojuoton onnistumisen seurantaan. Tällaisia menetelmiä ovat seerumin kokonaisproteiinin tai gammaglutamyylitransferaasin mittaaminen sekä glutaraldehyditesti.

Vasikkakuolleisuuteen vaikuttavia tekijöitä selvitettiin keväällä 2011 Pohjois-Savossa 1 159 lypsykarjatilalla (yhteensä 28 630 lehmää) ProAgrian tuotosseurantatietoja vuodelta 2009 käyttäen. Vuonna 2009 Pohjois-Savossa vasikkakuolleisuus oli tuotosseurantatiloilla 6,99 %. Koko maan tuotosseurannassa olevien lypsykarjatilojen vasikkakuolleisuus oli 8,21 %. Tutkimuksessa mukana olleista tiloista 99,2 % oli tavanomaisessa tuotannossa ja 0,8 % luonnonmukaisessa tuotannossa. Luonnonmukaisessa tuotannossa vasikkakuolleisuus (10,49±3,98 %, n=9) oli 3,53 prosenttiyksikköä tavanomaista tuotantomuotoa (6,96±6,21 %, n=1150) korkeampi. Karjakoko vaikutti vasikkakuolleisuuteen. Korkein vasikkakuolleisuus (8,42±5,25 %, n=166) oli tiloilla, joilla oli 40–80 lehmää. Toiseksi korkeimmat vasikkakuolleisuusluvut (8,24±4,04 %, n=16) olivat 80–160 lehmän tiloilla. Kolmanneksi korkein vasikkakuolleisuus oli 20–40 lehmän tiloilla, joissa kuolleisuus oli 7,01±5,73 % (n=501). Alle 20 lehmän tiloilla kuolleisuus oli 6,43±6,95 % (n=474). Yli 160 lehmän karjoja ei huomioitu tässä tutkimuksessa alhaisen määrän vuoksi.

Karjan keskituotoksella ei tämän tutkimuksen mukaan ollut vaikutusta vasikkakuolleisuuteen. Sen sijaan maidon bakteerimäärillä ja vasikkakuolleisuudella on selvä yhteys. Meijeriin lähetetyn maidon bakteerimäärän ylittäessä 7000 pmy/ml vasikkakuolleisuus oli 9,18±5,32 % (n=165). Bakteerimäärän ollessa 4501–7000 pmy/ml vasikkakuolleisuus oli 7,85±5,91 % (n=194). Tiloilla, joissa maidon bakteerimäärä oli 2501–4500 pmy/ml, vasikkakuolleisuus oli 6,62±6,12 % (n=351). Maidon bakteerimäärän laskiessa alle 2500 pmy/ml vasikkakuolleisuus oli 6,1±5,32 % (n=446). Kun tankkimaidon solumäärä kasvoi, vasikkakuolemia oli enemmän. Tiloilla, joissa maidon solumäärä ylitti 400 000 kpl/ml, vasikkakuolleisuus oli 8,86±9,04 % (n=16). Maidon solumäärän ollessa 250 000–400 000 kpl/ml vasikkakuolleisuus oli 8,48±6,99 % (n=117). Solumäärätasolla 100 000–250 000 kpl/ml vasikkakuolleisuus oli 6,95 ±6,00 % (n=778). Tiloilla, joilla maidon solumäärä oli alle 100 000 kpl/ml, vasikkakuolleisuus oli 6,30±6,20 % (n=247). Korkea maidon solumäärä saattaa olla seurausta tilalla harjoitetusta yleisemmästä eläinten hoitokulttuurista, joka ilmenee myös korkeana vasikkakuolleisuutena.




Takaisin