LUONNONVARAKESKUS
VERKKOKAUPPA
Luonnonvarakeskus
       Pikahaku: 
         Ostoskorissa 0 tuotetta  

Pihvirotuisten nautojen teurasominaisuudet ja lihan laatu


ISBN-13:978-952-487-402-1 
Julkaistu:2012 
Julkaisusarja:MTT Raportti 
Kieli:suomi 
Kustantaja:MTT 
Numero:46 
Saatavuus:Juvenes Print arkisto 
Sivumäärä:98 
Toimittajat:Huuskonen, Arto 

48.00 €

MTT:n hallinnoiman InnoNauta Kehitys –hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena oli selvittää rodun ja ruokinnan vaikutuksia naudan ruhojen teuraslaatuun sekä lihan laatuominaisuuksiin. Tutkimusta toteutettiin sekä kasvatus- ja ruokintakokeiden että laajan data-aineiston pohjalta. Tämän lisäksi selvitettiin tila-aineiston perusteella Igenityn geenitestin ja liharotuisten sonnien kasvu- ja teurastulosten sekä kokonaisjalostusarvon välisiä korrelaatioita.

Hankkeessa lasketut suomalaiseen teurasaineistoon perustuvat tulokset antavat kattavan kuvan nykyisen eläinaineksemme kasvu- ja teurasominaisuuksista. Tulosten perusteella keskikokoisten liharotujen (aberdeen angus ja hereford) kasvutulosta ja ruhon laatua voidaan parantaa merkittävästi käyttämällä risteytyksessä pääterotuja (charolais, limousin, simmental, blonde d’Aquitaine). Pääterotujen eläimillä ei aineistossa saavutettu vastaavan suuruisia risteytyshyötyjä puhtaaseen eläinainekseen verrattuna. Kuitenkin esimerkiksi simmentalin osalta charolais- ja blonde d’Aquitaine-roduilla risteyttäminen näytti parantavan merkittävästi teurasominaisuuksia. Sen sijaan charolais-, limousin- ja blonde d’Aquitaine-rotujen osalta risteytyksillä ei saavutettu juurikaan hyötyä, kun tarkasteltiin pelkästään eläinten kasvu- ja teurasominaisuuksia.

Tutkimusten perusteella liharotuisten nautojen välillä on selkeitä rotueroja tuotanto-ominaisuuksissa. Lähtökohtaisesti yksikään rotu ei kuitenkaan ole ylivertainen kaikissa ominaisuuksissa, joita tarvitaan emolehmätuotantoon perustuvassa naudanlihantuotannossa. Tämän aineiston pohjalta tarkasteltiin kasvu- ja teurasominaisuuksia, jolloin charolais-, limousin- ja blonde d’Aquitaine-rotujen hyvät ominaisuudet nousivat selkeästi esille. Nämä rodut edustavatkin tyypillisimmillään ns. pääterotuja, joilla on jo jalostuksellisesti kiinnitetty erityisesti huomiota juuri erinomaiseen teurastulokseen. Keskikokoisten aberdeen angus- ja hereford-rotujen eli ns. emorotujen vahvuudet tulevat puolestaan selkeimmin esille tarkasteltaessa emolehmien rehunkäyttökykyä ja toisaalta naudanlihan marmoroitumista sekä naudanlihan rasvahappokoostumusta ihmisen terveyden kannalta. Keskikokoisilla hereford- ja aberdeen angus-rodun sonneilla ruhojen rasvoittuminen alkaa lisääntyä huomattavasti, jos tavoitellaan yli 400 kg:n teuraspainoja. Pääterotujen sonnit pystytään puolestaan kasvattamaan selvästi yli 400 kg:n teuraspainoihin ilman rasvoittumista. Eri liharotujen kasvu- ja teurasominaisuudet ovat erilaisia. Onkin resurssien tuhlausta yrittää saavuttaa hyvä teurastulos samankaltaisella kasvatusstrategialla kaikilla roduilla ja rotuyhdistelmillä.

Hankkeessa toteutetun ruokintakokeen tarkoituksena oli selvittää ruokinnan väkirehutason (20 tai 50 %) ja valkuaistäydennyksen vaikutuksia eläintuotokseen sekä ruhon ja lihan laatuun kasvavilla hereford- ja charolais- rotuisilla sonneilla. Matalammalla väkirehutasolla sonnien rehun syönnissä ei ollut merkittäviä eroja rotujen välillä, vaan seosrehun keskimääräinen syönti oli noin 9 kg kuiva-ainetta päivässä kokeen aikana. Sen sijaan korkeammalla väkirehutasolla charolais-sonnit söivät noin 5 % enemmän rehua kuin hereford-sonnit. Charolais- sonnit käyttivät syömänsä rehun herefordeja tehokkaammin kasvuun ja ne myös kasvoivat hereford-sonneja paremmin. Lisäksi charolais-sonnien teurasprosentti oli korkeampi ja ne luokittuivat hereford-sonneja parempiin lihakkuusluokkiin. Hereford-sonnien ruhot olivat puolestaan selkeästi charolais-sonneja rasvaisempia.

Väkirehutason nostaminen 20 prosentista 50 prosenttiin lisäsi rehun syöntiä ja energian saantia molemmilla roduilla sekä paransi merkittävästi kasvutuloksia. Myös rehun hyväksikäyttö kasvuun oli tehokkaampaa korkeammalla väkirehutasolla ruokittaessa. Ruhojen lihakkuus parani lisääntyneen väkirehun osuuden seurauksena molemmilla roduilla. Ruhojen rasvaisuus nousi hieman väkirehutason noustessa. Valkuaislisällä ei ollut merkittävää vaikutusta rehun syöntiin, energian saantiin eikä ruhojen teuraslaatuun. Kuitenkin kokeessa havaittiin, että matalammalla väkirehutasolla ruokitut sonnit näyttivät hieman hyötyvän rypsilisän käytöstä. Molemmilla roduilla sekä kasvu että rehun hyväksikäyttö paranivat jonkin verran 20 prosentin väkirehuruokinnalla rypsili sän käytön myötä. Tämä tuotosvaste liittyi todennäköisesti nimenomaan pötsimikrobien energian tarpeeseen. Samanlainen kasvunlisäys on näissä tapauksissa yleensä saavutettavissa lisäämällä rehuannokseen viljaväkirehua. Rehujen hintasuhteista johtuen viljan lisääminen rehuannokseen valkuaisrehun sijaan on yleensä taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto.

Rotu osoittautui ruokintaa merkittävämmäksi tekijäksi sekä ruhojen leikkuusaannon että lihan laadun osalta. Näissä ominaisuuksissa molemmilla tutkimuksessa olleilla roduilla on vahvuuksia. Hereford-sonnien liha osoittautui mureammaksi ja enemmän marmoroituneeksi kuin charolais-sonnien liha. Charolais-sonneilla ruhon arvokkaimpien palojen osuudet teuraspainosta olivat puolestaan suuremmat kuin hereford-sonneilla. Myös ruokinnan väkirehutaso vaikutti jonkin verran lihasaantoihin. Arvokkaimpien ja arvokkaiden palojen suhteellinen osuus lihasaannosta lisääntyi hieman ruokinnan väkirehutason noustessa. Vastaavasti lähes arvottomien palojen osuus oli suurempi matalammalla väkirehutasolla ruokittaessa. Valkuaislisällä ei ollut merkittävää vaikutusta leikkuusaantoihin. Lihan laatuominaisuuksiin ruokinnalla ei ollut tässä tutkimuksessa merkittävää vaikutusta.

Rotu vaikutti naudanlihan rasvahappokoostumukseen. Tämän tutkimuksen mukaan suhteellisen aikaisin kypsyvä hereford-rotu osoittautui paremmaksi lihaksensisäisen rasvan n-6/n-3 -rasvahappojen suhteella mitattuna kuin myöhään kypsyvä charolais-rotu. Alhainen väkirehutaso ruokinnassa paransi naudanlihan ravitsemuksellista laatua korkeammalla väkirehutasolla ruokittujen nautojen lihaan verrattuna. Valkuaistäydennys ei vaikuttanut tyydyttyneiden, kertatyydyttymättömien tai monityydyttymättömien rasvahappojen suhteelliseen osuuteen ulkofileessä eikä myöskään n-6/n-3 -rasvahappojen suhteeseen. Tutkimuksen perusteella sekä rotuvalinnalla että ruokinnalla voidaan jonkin verran vaikuttaa lihaksen sisäisen rasvan koostumukseen.

Liharotuisilla naudoilla geenitestauksen tekee haasteelliseksi se, että tuotannollisesti merkitsevät SNP-paikat eivät ole kaikilla roduilla samat. Liharodut ovat ominaisuuksiltaan myös hyvin erilaisia. Yhdelle rodulle kehitetty geenitesti, jossa on käytetty tietyn rodun referenssiryhmää, ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla toisilla roduilla. Toisaalta haastetta lisää eri maiden erilaiset tuotannolliset- ja teurastavoitteet, joiden perusteella testejä on muodostettu. On esimerkiksi havaittu, että Pohjois-Amerikassa validoitu geenitesti ei toimi aivan moitteettomasti Australian angus-populaatiossa.

Tässä hankkeessa verrattiin geenitestin tarjoamia ominaisuuksia muutamiin mitattuihin ominaisuuksiin. Aineiston perusteella geenitestin tulokset eivät antaneet selvää kuvaa kaupallisen geenitestin toimivuudesta niille ominaisuuksille, joita aineistossa oli käsiteltävänä. Tuloksia tulisi todennäköisesti olla huomattavasti enemmän oikeiden johtopäätösten tekemiseksi. Myös emolehmätuotantoon suoraan vaikuttavien ominaisuuksien testaaminen tulisi ottaa huomioon. Lihan syöntilaatuun vaikuttavat eläinten perimä, ruokinta ja kasvatusolosuhteet. Eläinten perimään jokaisen tuottajan tulisi kiinnittää huomiota. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, mitkä ovat tuotetun pihvilihan syöntilaatuominaisuudet edes keskimäärin. Geenitestejä voidaan kenties käyttää tavoiteltaessa lopputuotteen tasaista laatua ennen kaikkea lihan mureutta.

Hankkeessa saatujen tulosten perusteella nykyisten kaupallisten geenitestien toimivuus suomalaisissa olosuhteissa ja suomalaisella eläinaineksella on vielä kyseenalaista, ja asia vaatisi lisäselvityksiä. Geenitestaus voi tulevaisuudessa olla verrattain huokea vaihtoehto vaikuttaa ominaisuuksiin, joita on joko hankala tai kallis mitata. Selviä hyötyjä voidaan saada niiden ominaisuuksien perinnöllisessä edistymisessä, joiden periytymisaste on alhainen ja joilla tulokset muodostuvat vasta usean vuoden kuluttua sekä ominaisuuksissa, jotka ovat sukupuolisidonnaisia.




Takaisin