LUONNONVARAKESKUS
VERKKOKAUPPA
Luonnonvarakeskus
       Pikahaku: 
         Ostoskorissa 0 tuotetta  

Vuoksen vesistön ja Mäntyharjun reitin taimenkantojen geneettinen kartoitus


ISBN-13:978-952-326-179-2 
Julkaistu:2016 
Julkaisusarja:Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 
Saatavuus:Juvenes Print 
Sivumäärä:20 
Tekijät:Jorma Piironen, Marja-Liisa Koljonen, Jarmo Koskiniemi 

35.00 €

Vuoksen vesistön ns. vaeltavan järvitaimenen emokalastojen viljelyssä ja istukastuotannossa on käytetty pitkään Heinäveden reitiltä, Pielisjoesta sekä Lieksanjoesta saatujen taimenten yhdistettyä kantaa. Näiltä kutupyyntialueilta kerättiin taimenen evänäytteitä DNA-analyysiä varten vuosien 1999- 2013 välisenä aikana. Lisäksi vuosien 2000-2002 aikana kerättiin kudosnäytteitä sähkökalastamalla Lieksanjoesta ja sen sivujoista ja vuosien 2011-2013 aikana Heinäveden reitin koskialueilta ja Ala- Koitajoesta jokipoikasvaiheen taimenista. Vertailuaineisto kerättiin sähkökalastamalla Mäntyharjun reitin koskialueiden taimenista (2011-2013). Kaikkiaan 935 taimenen näytteestä analysoitiin 16 DNA:n mikrosatelliittilokuksen muuntelu. Vaeltavan taimenen populaatioiden välillä ei ollut kovin suuria eroja perinnöllisessä monimuotoisuudessa. Yksittäisten populaatioiden keskimääräinen geneettinen diversiteetti vaihteli välillä 54 -72 % ja se oli alhaisempi pienillä, paikallisilla populaatioilla. Samoin geenimuotorikkaus oli keskimääräistä pienempi pienissä populaatioissa kuten Mäntyharjun reitillä Läsäkosken ja Puuskankosken näytteissä ja Lieksanjoen vesistössä pienten sivujokien, Saarijoen ja Hanhi- ja Ulkkajoen, näytteissä. Geenimuotorikkaus oli runsainta Heinäveden reitin taimenilla. Pienissä populaatioissa yksilöiden keskinäinen sukulaisuus oli suurempaa, ja niissä esiintyi myös enemmän täyssisaria kuin muissa populaatioissa. Pitkällä aikavälillä suositeltava vähintään 50 kutuparin arvioitu populaatiokoko ylittyi yksittäisistä näytteistä vain Kerman- ja Pilpankoskien poikasnäytteissä, mutta myös vesistöreiteittäin yhdistetyissä näytteissä. Populaatioiden välinen perinnöllinen erilaistuminen, jota mitattiin Fst-arvoilla sekä perinnöllisillä etäisyyksillä, osoitti melko suurta vaihtelua eri populaatioiden välillä, mutta hieman yllättäen Pielisjoen ja Lieksanjoen emotaimenet olivat samanlaisia. Erittäin suuria eroja havaittiin Lieksanjoen Hanhi- Ulkkajoen ja kaikkien muiden näytteiden välillä, mikä viittaa selkeään isolaatioon ja pieneen paikalliseen populaatioon. Vaeltavien taimenkantojen sukulaisuutta kuvaava sukupuu jakautui kolmeen päähaaraan, jotka muodostuivat Mäntyharjun reitin, Heinäveden reitin ja Lieksanjoen-Pielisjoen populaatioista. Vaikka Vuoksen alueen taimenten perinnölliset erot olivat selvästi Mäntyharjun reitin populaatioita pienempiä, olivat erot tilastollisesti merkitseviä. Tehtyjen geneettisten analyysien perusteella Vuoksen alueen taimenkantojen hoidossa olisi siirryttävä yhdistetyn kannan sijasta kahden erillisen vaeltavan taimenkannan hoitoon. Toinen on Heinäveden reitin taimen ja toinen yhdistetty Lieksanjoen- Pielisjoen taimen. Taimenten emokalastojen perustamiskäytäntöjä on myös muutettava. Pelkästä kututaimenten pyynnistä on siirryttävä myös jokipoikasten pyyntiin ja siirtoon emokalakasvatukseen, koska niissä voidaan viljelyparveen saada enemmän perinnöllistä monimuotoisuutta kuin yhden kutupyyntikauden aikana saatavien vähälukuisten emotaimenten avulla. Vuoksen vesistön erittäin uhanalaisten vaeltavien taimenkantojen säilyttäminen luontaisessa ympäristössään, elinkelpoisena ja itsensä ylläpitävinä on ehdottomasti hoidon tärkein tavoite. Vaeltavien taimenten hoidon onnistuminen edellyttää kuitenkin myös kokonaisvaltaisen hoito-ohjelman laatimista ja toteuttamista. Viljelykantojen eriyttäminen vaatii tuekseen johdonmukaisen istutusten linjauksen sekä monipuoliset luontaisten kantojen tukitoimenpiteet.


Takaisin