LUONNONVARAKESKUS
VERKKOKAUPPA
Luonnonvarakeskus
       Pikahaku: 
         Ostoskorissa 0 tuotetta  

Kehitystä naudanlihantuotantoon : loppuraportti


ISBN-13:978-952-487-578-3 
Julkaistu:2014 
Julkaisusarja:MTT Raportti 
Kieli:suomi 
Kustantaja:MTT 
Numero:167 
Saatavuus:Juvenes Print arkisto 
Sivumäärä:146 
Toimittajat:Huuskonen, Arto 

48.00 €

Kehitystä naudanlihantuotantoon -hankkeen tavoitteena oli parantaa suomalaisen naudanlihantuotannon kannattavuutta ja tehostaa lihanautatilojen sekä lihanjalostusteollisuuden kilpailukykyä. Hankkeessa toteutettiin viisi työpakettia, jotka edistivät tavoitteiden saavuttamista: 1) Kokoviljasäilörehun hyödyntäminen, 2) Nurmen kalkitus, 3) Nurmen kaliumlannoituksen tarkentaminen, 4) Emolehmätilojen hiehonkasvatuksen mallinnus sekä 5) Ruokinnansuunnittelu- ja tulosennusteohjelma lihanautojen loppukasvatukseen. Käsillä olevaan julkaisuun on koottu työpakettien keskeisimmät tulokset.

Kokoviljasäilörehun hyödyntäminen -työpaketissa testattiin nykyisin saatavilla olevien viljalajikkeiden satopotentiaalia ja rehun laatua kokoviljasäilörehuksi korjattuna sekä toteutettiin sonnien ruokintakoe, jossa selvitettiin valkuaislisän merkitystä kokoviljasäilörehuun perustuvalla ruokinnalla. Lisäksi ruokintakokeessa verrattiin kokoviljasäilörehuruokintoja nurmisäilörehuun perustuvaan ruokintaan. Osion ruutukokeet toteutettiin MTT:n Ruukin ja Maaningan toimipisteissä, ja ne osoittivat kokoviljan potentiaaliseksi säilörehun raaka-aineeksi. Kaikki kokeessa viljellyt viljalajit ja -lajikkeet tuottivat korkean kuivaainesadon (n. 9 000–10 000 kg ka/ha) ja olivat satovarmoja. Korkein kuiva-ainesato (keskisato 10 600 kg ka/ha) saatiin ruisvehnä Somtrilla. Alhaisin satotaso oli keskimäärin ohralla. Kaura- ja vehnäsadot asettuivat ohran ja ruisvehnän välimaastoon. Yleisesti ottaen myöhäisemmät lajikkeet tuottivat suuremman sadon kuin aikaisemmat lajikkeet. Sadon D-arvo vaihteli lajikkeesta riippuen välillä 615–665 g/kg ka, mikä on säilörehunurmen D-arvotavoitetta (680–700 g/kg ka) matalampi. Kokoviljasäilörehun nurmea matalampi D-arvo ei kuitenkaan välttämättä ole ongelma ruokinnassa, sillä syönnin lisääntymisen on todettu kompensoivan huonompaa sulavuutta. Ohra oli tutkituista viljoista sulavinta, mikä kompensoi sen muita viljoja huonompaa sadontuottoa.

Ruokintakokeessa sonnien kasvutulokset olivat nurmisäilörehuruokinnalla 6–8 % paremmat kuin kokoviljasäilörehuruokinnoilla. Kasvuerot olivat todennäköisesti suurimmaksi osaksi seurausta nurmisäilörehusonnien suuremmasta energian saannista, mikä selittyi kokoviljasäilörehun nurmisäilörehua heikommalla sulavuudella. Myös kokoviljasäilörehuruokinnoilla saavutettiin tässä tutkimuksessa hyvät kasvutulokset (nettokasvu kokeen aikana keskimäärin 618 g/pv), mikä osoittaa kokoviljasäilörehun olevan varteenotettava vaihtoehto lihanautatilan rehuviljelyssä. Valkuaistäydennys ei parantanut sonnien kasvua kokoviljasäilörehuruokinnalla. Lisääntynyt raakavalkuaisen saanti ja dieetin korkeampi PVT-arvo valkuaistäydennystä saaneilla ruokinnoilla ei realisoitunut parempina kasvuvasteina, vaikka kokoviljasäilörehuruokinnan PVT-arvo oli ilman valkuaislisää nykyisiä suomalaisia lihanautojen ruokintasuosituksia (-10 g/kg ka) alemmalla tasolla. Tulosten perusteella maitorotuisten sonnien valkuaisen saanti on riittävä, kun rehuannoksen PVT on yli -20 g/kg ka ja dieetin raakavalkuaispitoisuus noin 110 g/kg ka.

Nurmen kalkitus -työpaketissa tutkittiin nurmen kalkitsemista runsasmultaisella hienohietamaalla MTT Ruukin tutkimusasemalla. Lisäksi päämääränä oli testata kalkituksen ja lannoitustavan (väkilannoite/ karjanlanta toiselle sadolle) ja typen lannoitustason (suositusten mukainen/matala) yhdysvaikutuksia. Kokeessa seurattiin muutoksia maan perusviljavuudessa ja muutamissa maan hivenravinnepitoisuuksissa sekä kokoviljan ja nurmen sadontuottokykyä, ruokinnallista laatua, rehun kivennäispitoisuuksia sekä nurmen ravinnetaloutta. Alun perin osa-osaruutukokeena perustettu koe jaettiin myöhemmin laajan tulosaineiston ja karjanlantaruutujen erilaisen lannoituksen takia ”väkilannoite” ja ”karjanlanta” kokeiksi. Raportoitavat tulokset testattiin siis kahtena osaruutukokeena, jossa uuden mallin mukaan molemmissa pääruutuna olivat ”kalkitus” ja ”ei kalkitusta” ja osaruutuina typen lannoitustasot ”suositus” (ympäristötuen sallima maksimimäärä) ja ”alennettu taso”.

Kalkitus lisäsi koejakson 2009–2014 aikana hieman vuosittaista nurmen kuiva-ainesatoa väkilannoitetulla nurmella. Karjanlantakokeen satotuloksissa ei ollut tilastollista merkitsevyyttä. Kalkituksen selkeät edut nurmituotannossa tulevat kuitenkin todennäköisimmin nurmirehun koostumuksen kautta. Kalkitus lisäsi nurmen sulavuutta, energia-arvoa, valkuaispitoisuutta ja vähensi kuitupitoisuutta. Magnesiumpitoisella kalkilla oli erittäin merkittävä vaikutus nurmen kivennäiskoostumukseen. Kalkitus lisäsi yleensä aina kalsiumin, magnesiumin ja fosforin pitoisuutta rehussa ja laski rehun ekvivalenttiarvoa. Kalkitus laski nurmirehun sinkki- ja mangaanipitoisuuksia. Kalkitus lisäsi nurmen ravinteiden hyödyntämistä. Kalkittu nurmi sitoi kasvuunsa enemmän typpeä, fosforia, kalsiumia ja magnesiumia kuin ei-kalkittu nurmi. Nurmirehun paremman laadun taloudellista merkitystä nautakarjatilalla on vaikea laskea monien muuttujien vuoksi, mutta hyvälaatuisen säilörehun sekä lisääntyneen ravinteiden hyödyntämisen tuoma kate voi olla tuhansia euroja vuositasolla keskikokoisella nautakarjatilalla. Nurmen ravinnetaseet olivat kokeessa niin negatiiviset ja rehun sisältämien typen, fosforin ja kivennäisten pitoisuudet niin lähellä matalaksi luokiteltavia arvoja, ettei lannoitustasoja voi suositella laskettavan kalkitullakaan nurmella. Suositusten mukaisella typpilannoitustasolla (200 tai 230 kg N vuodessa) nurmen vuosittaiset hehtaarikohtaiset ravinnesadot olivat keskimäärin 250 kg N, 33 kg P ja 263 kg K. Vuosittaiset hehtaarikohtaiset ravinnetaseet olivat puolestaan -45 kg N, -17 kg P ja -101 kg K.

Nurmen kaliumlannoituksen tarkentaminen -työpaketin tavoitteena oli selvittää 1) maaperän ja sen kaliumtilan vaikutus kaliumlannoituksen satovasteeseen, 2) karjanlannan vaikutus kaliumlannoituksen satovasteeseen ja 3) miten kaliumlannoitus vaikuttaa rehun ravitsemukselliseen laatuun erilaisilla mailla. Tutkimus toteutettiin MTT:n Maaningan, Mikkelin ja Ruukin toimipisteissä. Tutkimus osoitti maan reservikaliumin olevan viljavuuskaliumia parempi kaliumlannoituksen suunnittelun lähtökohta. Kaliumlannoituksen määrä 50 kg/ha/v riitti täyttämään nurmen kaliumtarpeen kaikissa tilanteissa. Koelohkoilla myös lietteen kalium riitti täyttämään nurmen kaliumtarpeen. Näillä lohkoilla optimaalinen lannoitustaso on siten huomattavasti suositusten (130–170 kg/ha) alapuolella. Suosituksia muuttamalla voidaan saada huomattava säästö lannoituskustannuksiin.

Rehun ruokinnallisten ominaisuuksien seuraaminen osoittautui maan reservikaliumtilan lisäksi tärkeäksi kaliumlannoitusta suunniteltaessa. Kaliumlannoitus nosti nurmen kaliumpitoisuutta kaikilla koepaikkakunnilla kaikkina vuosina. Kaliumlannoitus heikensi nurmen ekvivalenttisuhdetta (K/(Ca+Mg)). Ekvivalenttisuhteen lisäksi nurmesta tutkittiin sen kationi-anionitasapaino (DCAD, (K++Na+) - (Cl-+ S2-)). Kaliumlannoituksen todettiin laskevan ja siten parantavan DCAD-arvoa. Lasku perustuu kaliumlannoitteen sisältämään klooriin. Tutkimuksen perusteella nurmien kaliumlannoituksen suunnittelun lähtökohtana tulisi olla maan reservikaliumanalyysi. Reservikaliumin lisäksi suositeltavaa on seurata lohkokohtaista satotasoa sekä kasvuston kaliumpitoisuutta ja kivennäiskoostumusta.

Emolehmätilojen hiehonkasvatuksen mallinnus -työpaketissa selvitettiin tilojen välisen työnjaon mahdollisuuksia emolehmätilojen uudistuseläinten kasvatuksessa sekä etsittiin kustannustehokkaita tapoja tuottaa uudistuseläimiä. Lisäksi selvitettiin hiehojen rahtikasvatuksen kannattavuutta. Uudistuseläinten hankintamalleja vertailtaessa selvitykseen valittiin neljä erilaista toteutustapaa. Uudistusmallissa 1 (kontrolli) uudistuseläimet kasvatetaan tilalla itse, ja eläinten tiineyttämiseen käytetään sonnia. Uudistusmallissa 2 uudiseläimet ostetaan tiineinä, jolloin tilan omat sonnit voivat olla kaikki raskaan rodun sonneja, ja vasikoista kaikki lähtevät vieroituksen jälkeen loppukasvatukseen. Mallissa 3 uudistukseen käytettävät hiehot keinosiemennetään, ja tilalla on ainoastaan raskaan rodun sonneja astumassa vanhempia lehmiä. Malli 4 oli sinällään yksinkertainen, sillä siinä kaikki tilan eläimet keinosiemennetään. Tila ei tarvitse lainkaan siitossonneja. Tässä tutkimuksessa malli 1 eli uudistuseläinten kasvattaminen itse oli paras vaihtoehto. Erot eivät kuitenkaan olleet niin suuria, että tuloksesta voitaisiin vetää pitäviä johtopäätöksiä. Monet tilakohtaiset tekijät muuttavat asetelman helposti. Emotiloilla kannattavuuden kannalta hyvin oleellinen asia on pellon määrä ja rehuomavaraisuus sekä pelto- ja luomutuet. Tässä vertailussa tukia ei huomioitu. Rehut laskettiin markkinahinnoin. Tilakohtaisesti on hyvä arvioida, mikä menetelmä on emotilan käytäntöjen kannalta paras.

Jos uudistuseläinten tuotanto on omalla tilalla edullista, hiehon kasvatuksen ulkoistus ei tuo välttämättä erityistä lisähyötyä. Ulkoistamisen kannattavuuden emotilalla ratkaisee se, saadaanko tuotantoa tehostettua, eli käytännössä saadaanko emojen määrää lisättyä ulkoistamisen ansiosta. Tulosten perusteella päätoiminen uudistuseläimen kasvatus on taloudellisesti haastavaa. Uudistuseläinten kasvattamon perustaminen ja päätoiminen pyörittäminen on vaikeaa, koska kannattava toiminta vaatii paljon kasvatettavia hiehoja. Lypsykarjapuolella hiehokasvattamossa tulisi olla mielellään vähintään 150 hiehoa kasvatuksessa, jotta toiminta olisi kannattavaa. Kasvattamon taloudellista toimintaa vaikeuttaa se, että kasvattamo ei saa tukia. Lisäksi päiväkasvatushinnan tulee olla juuri oikea, että se peittäisi kaikki aiheutuvat kulut. Toiminta sopisi emolehmätiloille tai muille nautatiloille, joilla on ylimääräisiä, toimivia rakennuksia. Tällöin kasvatustoiminta voisi tuoda lisäansioita päätuotannon ohessa.

Hankkeen viimeisessä työpaketissa kehitettiin lihanautojen rehun syöntipotentiaalin perustuva ruokinnansuunnittelu- ja tulosennusteohjelma. Ohjelma kehitettiin lihanautatilan strategisen suunnittelun tarpeisiin, ja se ennustaa valitulla kasvatusstrategialla saavutettavan kasvun, teuraspainon, lihakkuus- ja rasvaluokan sekä teurastilin. Ohjelman sisältämiin biologisiin malleihin on linkitetty tiedot mm. rehukustannuksesta, lihan hinnasta sekä kasvatettavien eläinten kiertonopeuden ja tukipolitiikan vaikutuksista. Hankkeessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti suunnitteluohjelma toimii tällä hetkellä loppukasvatettavien sonnien osalta. Myöhemmin on mahdollista laajentaa kokonaisuutta käsittämään myös teurashiehojen kasvatus.

Suunnitteluohjelman lähtökohdaksi haluttiin ottaa eläimen rehun syöntipotentiaali vapaalla seosrehuruokinnalla. Syöntipotentiaali määritetään syöntikykyä ennustavan mallin sekä rehuarvojen (analyysitulokset ja taulukkoarvot) perusteella. Ohjelmassa toteutettava ruokinnan suunnittelu perustuu käytettävissä oleviin kotoisiin rehuihin sekä ostorehuihin. Ohjelman rehuvarastossa oleville rehuille syötetään rehuanalyysitulosten mukaiset arvot tai käytetään virallisten rehutaulukoiden rehuarvoja. Ohjelma laskee rehuannoksen koostumuksen ja syöntipotentiaalin perusteella, paljonko eläin syö rehua kussakin elopainoluokassa. Syöntimäärän ja rehuseoksen energiapitoisuuden perusteella muodostuu energian saanti (MJ/pv), joka puolestaan määrittää sen kasvutason, joka kyseisellä ruokinnalla voidaan saavuttaa. Energian saantia vastaava kasvutaso lasketaan rehutaulukoiden ja ruokintasuositusten perusteella.

Kasvutuloksen perusteella lasketaan, missä ajassa eläin saavuttaa tietyn teuraspainon, ja paljonko kyseiseen tulokseen pääsemiseen tarvitaan rehua. Tietojen pohjalta voidaan valita haluttu kasvatusaika tai teuraspaino sekä saadaan tietoon tarvittava rehukomponenttien määrä. Laskurissa olevat rehujen hinnat ovat päivitettäviä tietoja, jotka kertovat rehukustannuksen kasvatuskauden aikana. Ohjelma tuo uusia keinoja lihanautojen loppukasvatuksen ruokinnan suunnitteluun ja tuloksen hallintaan. Se antaa hyvät mahdollisuudet tuloksen suunnitteluun ennakolta. On tärkeää, että tuottaja voi rehun ja lihan hintojen vaihdellessa testata etukäteen ruokinnan ja kasvunopeuden vaikutuksia taloudelliseen tulokseen ruokintajaksoittain ja vuositasolla. Ohjelmaa testataan parasta aikaa erilaisissa suunnittelutilanteissa todellisilla tila-aineistoilla. Ohjelma on saatavilla Maatila2020-sivustolla osoitteessa maatila2020.savonia.fi ja MTT Ruukin hankesivustolla osoitteessa www.mtt.fi/ruukki.




Takaisin